Sipoon perussuomalaisten tavoiteohjelma

Me haluamme kehittää sellaista Sipoota, missä kaikkien lapsista vanhuksiin sekä suomen-, että ruotsinkielisten on turvallista ja hyvä elää. Siinä Sipoossa huolehditaan heikompiosaisista, mutta annetaan myös edellytykset pärjätä. Siinä Sipoossa keskeisiä arvoja ovat rehellisyys, inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus.

Vanhat puolueet ovat eristäneet Sipoon pois kehityksen kelkasta. Tämä eristäytyminen osaltaan vaikutti Helsingin laittomaan Lounais-Sipoon ryöstöön. Tämä aiheuttaa Sipoolle neljännesosan verotulojen menetyksen tuleville vuosille. Tämä yli 2000 henkilön vähentyminen on saatava korvattua aktiivisella pientalovaltaisella asuntopolitiikalla. Sipoosta on saatava kasvava, kehittyvä, mutta kuitenkin moderni maalaismainen ja avoin kunta tiiviissä yhteydessä osana pääkaupunkiseutua. 

Perussuomalaiset haluavat selkeitä parannuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tämä merkitsee parempia keinoja saada lääkäreitä pysyvästi Sipoon terveyskeskuksiin. Lisäksi omaishoidontukea on nostettava 100 euroa/kk kautta linjan ja tuki on ulotettava niillekin, jotka sen ansaitsevat, mutta eivät siitä tiedä.

Perussuomalaiset haluavat kohentaa pienituloisten asemaa. Eläkeläisiltä ja muilta pienituloisilta on poistettava kunnallisvero. Kotona lastaan hoitavalle on saatava riittävä kuntalisä. Yksinhuoltajille haluamme kuntalisän 30 euroa/kk.

Perussuomalaiset vaativat Sipoota lopettamaan eristäytymispolitiikan ja alkavan aktiivisen yhteistyön pääkaupunkiseudun rajanaapureiden kanssa. Lisäksi joukkoliikenneyhteyksien parantaminen pääkaupunkiseudun suuntaan on Sipoon keskeisiä seuraavan vaalikauden haasteita. Myös kunnan kaavoituksen aktivointi väestömäärän kasvattamiseksi on tärkeää verotulovajeen korvaamiseksi. Lisäksi nuorison koulutusmahdollisuuksien lisääminen ja nuorista huolehtiminen on keskeistä, jottei alkoholi ja huumeongelma ryöpsähdä myös Sipooseen.

Mistä rahoitus näille toimenpiteille?

Rahoitus saadaan kolmen kautta:

Verotulojen lisäys aktiiviväestöä lisäämällä

Toiminnan tehostus kunnan tarpeettoman byrokratian karsimisella

Kunnan maiden myynti yksityisille asuntotonttimaiksi

Kumman sinä valitset: eristäytymisen vai kehittämisen?

Meidän valintamme on aktiivikehitys.

Liity Perussuomalaisiin